Firettäjän budjettiharrastus - Pelaaminen

Kotona oleilu ja kanssaihmisten välttely on itsekullekin tuttua puuhaa viimeisen 1,5 vuoden ajalta. Luppoaikansa voi käyttää passiivisten suoratoistopalvelujen sijaan pikkurahalla myös aktiivisena toimijana mitä mielikuvituksellisemmissa maailmoissa. Olisiko teillä hetki aikaa puhua videopeleistä?

Konsolipuolella elämme parhaillaan sukupolvenvaihdoksen aikaa, minkä myötä oletan etenkin Playstation 4:n ja Xbox Onen pelien halpenevan entuudestaan lähivuosina. Tämä tulee näkymään myös laitteiden hinnoissa, etenkin jos olet valmis hankkimaan konsolisi käytettynä.

Kirjoitan PS4 -pelaajan näkökulmasta, mutta myöhemmin tässä tekstissä mainitsemieni kaltaisia tarjouksia löytyy myös kilpailijoiden alustoilta. Etenkin tietokonepuolella Valven Steam on erinomainen vaihtoehto. Vielä edullisemmin budjettitietoinen firettäjä tyydyttää viihdenälkänsä lainaamalla pelit kirjastosta, mutta laina-ajan puitteissa pidemmät eepokset jäävät läpäisemättä. Omaan peliin pääsee käsiksi hetken päähänpistosta milloin vain.

En juokse pelaajana trendien perässä ja teen usein hankintani vasta vuosia jälkijunassa. Näin toimimalla varmistan myös pelaavani pelin parasta versiota, joka on myöhemmin julkaistujen päivitysten ja ladattavan lisäsisällön myötä sairastanut lastentautinsa pois. Vertaistukea metodille löytää vaikkapa Redditin erinomaisesta r/patientgamers -ryhmästä. Tekstini onkin tarkoitettu luettavaksi juuri näistä lähtökohdista.

Olen asettanut harrastukseni vuosibudjetiksi 100 euroa millä saa mainitsemallani tyylillä vaivattomasti jatkuvan virran tasokasta pelattavaa. Lähtökohtaisesti liiallinen istuminen on myrkkyä, mutta jo muutama vartti suosikkipelin parissa silloin tällöin on mainio keino nollata stressiä. Kaikkihan me vietämme jo mielipuolisen ajan sienimetsässä ja kehonrakennusharjoituksissa. Tietenkin.

Arvioni tyypillisestä OÄ-lukijasta. Lähde: The Verge

Halpaa kuin saippua

Otteita Playstation Storen tarjouksista (22.8.2021):

*****

The Witcher 3: Wild Hunt – Game of the Year Edition

Hinta 9,99€

Yli 30 miljoonaa kappaletta myynyt puolalaisen The Witcher -sarjan kruununjalokivi on myös kriitikkojen mielestä yksi menneen vuosikymmenen pelitapauksista. Tämä kaikenkattava versio sisältää myös ylistetyt tarinalisäosat, joista etenkin jälkimmäinen menisi jo uudesta pelistä. Miekkoja ja magiaa pursuavaa avointa maailmaa voi suositella vaikkapa Game of Thronesin ystäville.

Pelien mittoja listaava HongLongToBeat -sivusto arvioi koko paketin läpipeluun kestävän poskettomat 133 tuntia. Rennosti fantasiamaailmaa tutkivalla nautiskelijalla kesto voi ylittää heittäen 200 tuntia. Esimerkiksi eskapismiin taipuvainen perheenisä saa tästä pieninä sessioina helposti vuoden projektin.

Mikäli noiturinälkä jää vaivaamaan tämänkin urakan jälkeen, kirjastosta löytyy ilmaista jatkoluettavaa kuuden romaanin ja kahden novellikokoelman verran. Netflixin käyttäjille tarjolla on lisää sisältöä sarjan, piirroselokuvan ja making of-pätkien verran, mutta kuukausimaksuja karttavan säästäjän kannattaa miettiä jokaisen palvelun tilausta kahteen kertaan. Tolkuton määrä tasokasta audiovisuaalista noituriviihdettä on nimittäin tarjolla jo alle kympillä.

Tälläkin säästämme kourallisen Temerian kuningaskunnan oreneita passiivisiin indeksirahastoihin. Lähde: CD Projekt Red

*****

Metal Gear Solid V: The Definitive Experience

Hinta 4,98€

Taktista avoimen maailman hiippailua Afganistanin ja Afrikan maisemissa. Loputon hiekkalaatikko, jossa pelaaja saa käyttää luovuutta seuraavaa leirinvaltausta suunnitellessaan. Paketti sisältää myös aiemmin itsenäisenä pelinä julkaistun lyhyenlännän Ground Zeroesin. MGSV on jäänyt klassikoksi nousseen Metal Gear -sarjan toistaiseksi viimeiseksi numeroiduksi osaksi ja keräsi The Witcher 3:n tavoin ilmestyessään ylistävät arviot. Ylimääräinen papukaijamerkki poikkeuksellisen elokuvallisesta tarinankerronnasta.

HowLongToBeat arvioi koko paketin mitaksi pelityylistä riippuen kunnioitettavat 49-168 tuntia. Tuosta ei jääkään montaa senttiä tuntia kohden.

*****

Edellämainittujen kaltaisia järkälemäisiä projekteja kaipaaville nostettakoon tällä erää esille vielä Fallout 4: Game of the Year Edition (9,98€, n. 121 tuntia pelattavaa). Valitettavasti meillä kolmekymppisillä aika alkaa usein olemaan kortilla ja vuoren valloittaminen voi tuntua tarpeettoman suurelta sitoutumiselta. Samoin kuin kirjojen kohdalla, pyrin itse tarpomaan läpi jokaisen aloittamani laadukkaan teoksen, etenkin jos olen siitä itse maksanut. Hyviä halpoja vaihtoehtoja on onneksi tarjolla myös rivakampiin pelihetkiin.

Retroräiskinnän ystävät saavat PS Storesta uusilla herkuilla ehostetut ensimmäiset kaksi Doomia hintaan 1,48€ per kappale ja unohdetuksi helmeksi osoittautuneen päivitetyn Doom 64:n kaivamalla kuvetta kokonaiset 1,63€. Pahimpina koronakuukausina Sony jakoi kampanjahengessä tasokkaita nimikkeitä myös ilmaiseksi.

Aikuinen pelaaja

Katsotaan lopuksi suurta kuvaa. Nykyään videopelit ovat tunnustettu taidemuoto siinä missä kansallisteatteri, viiksien kasvatus ja kuvanveisto. Vakuutuin lopullisesti väitteestä viimeistään The Last of Usin ja Firewatchin tapaisten merkkiteosten kohdalla. En minä itke, juuri leikkasin sipulia. 

Vuonna 2021 keskimääräinen pelaaja on 34-vuotias talonomistaja, jolla on lapsia. Naisten kohdalla keski-ikä nousee jo 36 vuoteen. Klassisen maskuliinisuuden ruumiillistuma Daniel Craig on James Bond-kuvaustensa lomassa innokas pelaaja.  Teräsmiehenä ja Tom Cruisen putkimiesmäisenä vastustajana tunnettu Hollywood-könsikäs Henry Cavill räjäytti viime vuonna internetin perusteellisilla peli-PC:n rakennuspostauksillaan. Kansantalouden näkökulmasta menestyneimmät esports-pelaajat ovat Suomelle arvokkaampia kuin NHL-kiekkoilijat. Vastaavilla esimerkeillä voisi täyttää kokonaisen blogisarjan.

Omalla kohdallani aion puristaa viitisen vuotta vanhasta pleikkaristani iloa vielä ainakin reilun vuoden verran. Käytän konsolini loppuun siinä missä sukatkin ja vanhalla sotahevosella on vielä monta unohtumatonta seikkailua tarjottavanaan.

Oletko itse aikuinen pelaaja, joka pyrkii sovittamaan harrastuksensa kiireiseen arkeen? Kirjoita kommentteihin omat kokemuksesi ja säästövinkkisi.

Tavataan viimeistään laneilla.

Kommentit

Suositut tekstit