Katse pallossa

Sitten edellisen postauksen salkkuni on ottanut nelisen tonnia takapakkia. Kauhon lisää rahasto-osuuksia niin paljon kuin suinkin irvistelemättä kykenen ja googlettelen samalla hengitysharjoituksia. Pientähän tämä on isossa kuvassa, vieläkin reilu 11 tonttua tuottoa! Pörssi on paikka, jossa varallisuutta siirretään kärsimättömiltä ihmisiltä kärsivällisille ihmisille jne.

Sain töissä kolmen huntin palkankorotuksen, jatkossa 3200 euroa bruttona kuussa. Iloinen uutinen, mutta mietin yhä viikottain alan vaihtoa. Vielä ei kannata kuitenkaan tehdä mitään hätiköityä. Puolen vuoden päästä ansiosidonnainen olisi jo noussut rennommalle tasolle. Siinä kohtaa eletään heinäkuun loppua. Tässä välissä ehtii olla myös kuukauden kesäloma ja mukavasti asettuvien pääsiäisvapaiden ansiosta peräti 11 päivän mittainen talviloma. Tympeimpinä hetkinä helpottaa muistaa, että on vaihtoehtoja. Töistä eroaminen ilman päteväksikatsottua syytä toisi toki tullessaan 90 päivän karenssiajan, mutta tuon kolmen kuukauden elinkustannukset saa nykyisellä kulutuksellani säästettyä nopeasti sukan varteen.

Ääni voi toki muuttua kellossa kunhan ensimmäinen uusi palkka kilahtaa kuun lopussa tilille. Kyllähän tämä nopeuttaa matkaa kohti taloudellista riippumattomuutta. Olen pitänyt lompakonnyörit erityisen tiukalla koko pandemian ajan. Säästäminen ei tule koskaan olemaan niin helppoa kuin nyt. Voin muistaa vuodet 2020-202?, joko stressistä ja eristäytymisestä, tai siitä miten niinä vuosina valoin vauraamman loppuelämän perustukset kuntoon. Näitähän minä toistelen kuukaudesta toiseen. Katse pallossa.

En ole tullut ostaneeksi itselleni mitään tarpeetonta kivaa pitkään aikaan. Tekisi mieli hankkia sarjakuvia myöhästyneenä 35-vuotislahjana. Matt Fraction on hitonmoinen kirjoittaja. Tai mitä jos sittenkin malttaisin vielä siihen kunnes salkku rikkoo kuudenkymmenen tonnin rajan? Kun on kerran tämä pörssinotkahduskin meneillään ja rahasto-osuuksissa alepäivät. Oltaisiin sitten mukavasti reippaasti yli puolivälissä matkalla kohti 100k välitavoitetta. Kaipa minä voin lykätä hemmottelua vielä hetkisen...

Törsään seuraavan kerran toukokuussa 2025. Lähde: Marvel

Kommentit

  1. Onpa hyvä sanonta tuo varallisuuden siirtäminen kärsimättömiltä kärsivällisille. En ole kuullut. Otan käyttöön.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit