Kestävyysjuoksijan kootut psyykkaukset

Kliseellä sisään. Sijoittaminen on maratoni, ei sprintti. Viittaan tällä harjoittamaani tapaan sijoittaa säännöllisesti hajautettuihin matalakuluisiin indeksirahastoihin. Urheilulajeista lähimpänä tyylini on kestävyysjuoksua. Meemiosakkeisiin ja päivän trendikryptoihin sijoittavat treidaajat ovatkin lähempänä UFC-ottelijoita. Toinen näistä lajeista on huomattavasti toista mediaseksikkäämpi.

Jo konservatiivinen sijoittaja tuplaa salkkunsa arvon seitsemässä vuodessa. Seitsemän vuotta on kuitenkin pitkä aika verrattain tapahtumaköyhän suunnitelman määrätietoiselle toteuttamiselle. Esimerkiksi The Beatlesin levytysura kesti kokonaisuudessaan yhtä kauan. Kuinka siis motivoitua tuijottamaan kuivuvaa maalia vuosikymmeniksi?

"50 euron kuukausisäästämisellä salkkusi kasvaa jo 37 vuodessa kuusinumeroiseksi..." Lähde: Tiger Aspect Productions

Välietapit

Vuori on helpointa valloittaa leiri kerrallaan. Alla muutama motivoiva läpsäisy poskille, joiden avulla pysyt hereillä kun askel alkaa painamaan.

Tiesitkö, että voit myydä verovapaasti osakkeita ja rahasto-osuuksia 999 eurolla vuodessa? Pörssin keskimääräinen seitsemän prosentin vuosituotto mahdollistaa sen, että kerrytettyäsi 25 000 euron salkun, voit nostaa siitä tonnin verottomasti käyttöösi kerran vuodessa koko loppuelämäsi ajan. Salkku kasvaa takaisin entiseen kokoonsa seuraavan vuoden aikana. Pörssi siis maksaa sinulle tonnin vuodessa siitä ettet nosta sijoituspottiasi pois. Tähän hengenvetoon mainittakoon, että fiksuinta on pitäytyä realisoimasta tuota tonnia ja antaa sen sijaan korkoa korolle -ilmiön paisuttaa sijoitustaikinaa maksimaalisella vauhdilla.

Tuolla useampaan otteeseen mainitulla seitsemän prosentin keskituotolla 130 562 euron salkku kasvaa vuodessa jo kymppitonnin vaikket sijoittaisi siihen ylimääräistä rahaa enää senttiäkään. Samalla logiikalla 351 007 euron salkku tekee sinusta miljonäärin 15 vuodessa. Näihin ja vaivaannuttavan moniin muihin ajatusleikkeihin olen päätynyt käyttämällä Korkoa korolle -laskuria

Kerron vielä yhden nyt kun päästiin vauhtiin: Nordnetin asiakkaana olet 200 000 euron salkun saavutettuasi oikeutettu Private Banking -palveluihin, joilla voit säästää julmia määriä kaupankäyntikuluissa. Raha tulee rahan luo ja jo entuudestaan varakasta muistetaan alennetuilla hinnoilla muuallakin.

Kylmä suihku

Sinulta tuskin jäi huomaamatta, että ensimmäisen ja toisen esimerkin välillä on melko huomattava 105 562 euron kuilu. Mediaanipalkkainen indeksisijoittaja ei kuro tätä väliä umpeen muutamassa vuodessa, mutta kestävyysjuoksijan mentaliteetilla hän tietää jokaisen sijoitetun satasen nopeuttavan lumipallon vyörymistä. Kaikkihan sitä tekisivät jos se olisi helppoa ja niin edelleen.

Self-help dreamboat Tim Ferriss sanoi kerran liian munattomien tavoitteiden olevan yksi keskeisistä syistä motivaation puutteeseen. On hankalaa pinnistellä tavoitteen eteen joka ei onnistuessaankaan tekisi vaikutusta juuri keneenkään. Taloudellisesti riippumaton kenties jopa vuosikymmeniä perinteistä eläkeläistä nuorempi ihminen on jo niin friikkimäinen poikkeus, etten usko onnistumisen jäävän tästä kiinni. Etenkään kun se on ansaittu pitkän kaavan kautta palkasta säästämällä.

"Meinasitko muuten downshiftata ja keskittyä enemmän vesivärimaalauksiesi kauppaamiseen kunhan salkkusi ylittää puolen millin rajan 12 vuoden päästä?" Lähde: Paramount Pictures

Loppusanat

Roomaa ei rakennettu päivässä. Jo edellisessä blogikirjoituksessa kuvatekstin verran seikkaillut Andy Dufresne nakutti kivivasaralla sellinsä seinää 19 vuotta ja ryömi lopulta sontaputken läpi vapauteen. Suomessa on lukemattomia FIRE-blogeja, mutta vain aniharva kirjoittajista on saavuttanut taloudellisen riippumattomuuden. Tie on pitkä, vaikea ja vaatii kulkijaltaan ravihevosmaista putkinäköä.

Lopussa odottaa kuitenkin Shangri-La.

Kommentit

Suositut tekstit